Lauantaina ajetun SM Riihimäki-Rallin voittoon SM3-luokassa ajoi jo tavanmukaisesti Joonas Lindroos yhdessä kartanlukijansa Pasi Kilpeläisen kanssa. Yhdeksän erikoskoetta käsittäneessä rallissa viimeinen erikoiskoe ajettiin siirtymänä ja tämä saattoi jopa ratkaista kilpailun Lindroosin eduksi.

IMG 4141p

 Lindroos hyppää EK2:lla
 Kuva: Ville Vihavainen

Joonas ajoi päivän aikana ainoastaan kahdet pohjat. Yleensä niitä on ollut tapana tulla enemmän. Nyt kuitenkin kilpailu SM3-luokassa oli niin tasaista, että se riitti tuomaan voiton neljän sekunnin marginaalilla toiseksi ajaneeseen Aleksi Röyhkiöön.

Ajo sujui virheettömästi, mutta koko päivän Joonas oli tyytymätön auton kulkuun. -Tuntuu ettei autossa ole ollenkaan voimaa, vaikka tekeehän tuo sade kelin aika raskaaksi. Ei sen kuitenkaan ihan noin paljon pitäisi vaikuttaa, kertoi Joonas huollossa. Hän huomasi myös päivän kuluessa, että auto hukkasi jäähdytysnestettä. Nämä olivat siis syyt siihen, miksi SM3-luokan kärjen kilpailusta muodostui niin tasainen. Voitto ei siis tullut aivan ongelmitta.

Kilpailun järjestäjä päätti, että viimeinen erikoiskoe jätettiin ajamatta, koska tie oli mennyt ensimmäisen ajokerran jäljiltä niin huonoon kuntoon. Mikäli EK olisi ajettu, olisi Aleksi Röyhkiö saattanut helpostikin ajaa pitkällä pätkällä neljä sekuntia Lindroosia nopeammin.

Riihimäki-rallin jälkeen SM3-luokan mestaruustaistelussa Lindroos on johdossa 75 pisteellä Sami Pajarin ollessa toisena. Hänellä on 50 pistettä ja kolmantena Aleksi Röyhkiö kolmen pisteen päässä.

Seuraava rallin SM-osakilpailu ajetaan 14.-15. kesäkuuta Seinäjoella.

Liity postituslistalle

Roskapostin estämiseksi, vastaa seuraavaan kysymykseen!

Paljonko on 7 + 2

() Pakolliset kentät

×